Vieraileva kynä: Kaukolämpö on myös tulevaisuuden ratkaisu 13.1.2016 Julkaisemme blogissamme kirjoituksia myös Vierailevilta kyniltä. Ensimmäisen kirjoituksen saimme Antti Kohopäältä, joka työskentelee Energiateollisuus ry:ssä. Mediassa uutisoidaan usein kiinteistönomistajien ja asunto-osakeyhtiöiden siirtyessä pois kaukolämmöstä käyttämään kilpailevia lämmitysratkaisuja. Otsikoissa voidaan sanoa, että ”Kaukolämpö syrjäyttää jo maalämpöä” tai ”Kaukolämmön aika on ohi”. Itse olen usein pohtinut työnikin vuoksi, onko kyse median esiin nostamista ja isosti otsikoimista yksittäistapauksista vai isommasta ilmiöstä. Kaukolämmön markkinaosuus koko Suomen asuin-, palvelu- ja liikerakennuksissa on ollut vuosia 46 prosentin paikkeilla. Ja kaukolämmön myynti on kasvanut noin prosentin vuodessa, vaikka samaan aikaan sekä uudet että olemassa olevat rakennukset käyttävät entistä vähemmän lämmitysenergiaa. Tämä osoittaa, että olemassa olevat asiakkaat luottavat edelleen kaukolämpöön. Tilastojen mukaan uutiset ovat yksittäistapauksia eivätkä olemassa olevat asiakkaat irtisanoudu kaukolämmöstä massoittain. Rakennuslupatilastojen mukaan kaikista Suomeen rakennettavista rakennuksista yli 50 prosenttiin tulee pääasialliseksi lämmitysmuodoksi kaukolämmitys. Asiakkaiden valintojen perusteella kaukolämpö näyttää olevan kilpailukykyinen ratkaisu myös uusissa rakennuksissa. Kaukolämmitys nähdään tulevaisuuden ratkaisuna, koska siihen investoidaan. Tilastojen valossa lämmitystapaa vaihtavat ovat yksittäistapauksia – eikä massoittain tapahtuvaa siirtymistä ole tapahtunut. Asiakkaiden liikkuminen eri lämmitysmuotojen välillä kuitenkin osoittaa, että lämmitysmarkkinoilla on toimivaa kilpailua. Oman arvioni mukaan kilpailu on kiristynyt. Asiakkaiden kannattaa pohtia eri lämmitysmuotojen vahvuuksia huolellisesti ja arvioida kannattavuutta sekä eurojen että palvelutason näkökulmasta. Toisaalta kaukolämpöyritykset saavat kehittää palveluaan ja tuotettaan, jotta lunastavat asiakkaiden luottamuksen myös tulevaisuudessa. Antti Kohopää, Energiateollisuus ry