Uuraisten kunnan tekninen johtaja Janne Koskenkorva: ”Kaukolämpö on yksi pienen kunnan valteista” 27.3.2023 Keskisuomalaisen Uuraisten kunnan keskustaajamassa kaukolämpö lämmittää kunnan rakennukset, joissa viihtyvät niin ihmiset kuin lämpöä rakastavat käärmeet ja kilpikonnatkin.Kevättalven kinokset ovat vielä maassa, mutta Uuraisilla on paikka, jossa voi jo tuntea kesän lämmön. Uuraisten kunnan tekninen johtaja Janne Koskenkorva on tuonut meidät koulukeskuksen viherhuoneeseen, jossa on oppilaiden hoitamia kasveja, eri biosfäärejä, terraarioita ja akvaariot. Täällä asustavat myös lämpöä rakastavat käärme ja kilpikonna. Eläimillä on hyvä olla, osaltaan siitä pitää huolen myös Loimuan toimittama kaukolämpö, jolla koko koulukeskus viherhuoneineen lämpenee. ”Tämä koulukeskus on mainio esimerkki isosta kaukolämpökiinteistöstä. Täällä on viherhuoneen lisäksi täysimittainen palloilu- ja liikuntasali, jossa on paljon kuutioita. Kaukolämpö lämmittää suurenkin urheilutilan mainiosti”, Koskenkorva sanoo. Koulun viherhuoneessa asuu Ärtsy-käärme, joka rakastaa lämpöä. Kaukolämpö, pienen kunnan iso ratkaisu Uurainen on maalaismainen, noin 3700 asukkaan kunta Jyväskylän seudulla. Joillekin se saattaa tuoda mieleen Matti Nykäsen, joka asui ja työskenteli Uuraisilla. Toiset taas tietävät Uuraisen Huutokauppakeisari Palsanmäestä, jonka suosittu huutokauppa toimii Uuraisten Hirvaskankaalla. Harva kuitenkaan tietää, että Uuraisilla vaikutti Suomen ensimmäinen naiskunnanjohtaja Sirpa Rautio, tai että pieni maalaismainen kunta nauttii kaukolämmöstä isompien kaupunkien ja taajamien tapaan. ”Kyllähän kaukolämpö mielletään isompien paikkakuntien jutuksi. Keskustaajamamme on kuitenkin tiiviisti rakennettu, ja täällä kaukolämpö on osoittautunut erinomaiseksi ratkaisuksi. Kaukolämpö on kyllä ehdottomasti yksi Uuraisten keskustaajaman valteista.” Uuraisiin kaukolämpölaitos ja -verkko rakennettiin vuonna 2001. Kaukolämmöllä lämpenevät kaikki kunnan omistamat keskustaajaman kiinteistöt ja myös moni yksityisten omistajien kiinteistöistä. ”Koulukeskus, terveysasema, palvelukeskus, liiketalo, päiväkoti, kirjasto, nuorisotalo ja kunnan asuintalot. Myös kunnanvirasto, jonka takimmaisessa nurkassa sijaitsevasta työhuoneesta minutkin useimmiten löytää, lämpenevät kaukolämmöllä”, Janne Koskenkorva luettelee. Uuraisten kyliin, keskustaajaman ulkopuolelle, kaukolämpöverkko ei kuitenkaan yllä pitkien maantieteellisten välimatkojen vuoksi. ”Omakin reilu kymmenen vuotta vanha talo lämpenee puulla ja sähköllä, koska emme asu keskustaajamassa”, Janne Koskenkorva paljastaa. Mutta Uuraisten keskustaajaman asukkaille kaukolämpö on varteenotettava ja kiinnostava vaihtoehto. ”Viimeksi viime viikolla eräs kuntalainen kyseli minulta kaukolämmön liittymismahdollisuuksia. Ohjasin hänet Loimuan juttusille”, Janne Koskenkorva hymyilee. Uuraisten kirjaston lasten osasto. Huoletonta ja vaivatonta Kaukolämmössä arvostetaan huolettomuutta, oli asiakas sitten yksityishenkilö tai kunta. Tämän vahvistaa myös Uuraisten kunnan tekninen johtaja Janne Koskenkorva. ”Huolehdimme vain omien kiinteistöjen lämmönjakolaitteistoista, ja kaikki muu hoituukin Loimuan puolesta. Kunnan näkökulmasta Loimua on ammattitaitoinen ja omaa riittävän isot hartiat. Uuraisten kokemukset kaukolämpöasiakkaana ovat todella hyviä.” Koskenkorva on pistänyt myös merkille, ettei Uuraisilla lumipenkat sula maastossa sen takia, että kaukolämpöputket vuotaisivat. Loimua onkin toteuttanut ennakoivia kaukolämpöputkien korjauksia määrätietoisesti ja suunnitelmallisesti. Uuraisilla lumipenkat eivät sula maastossa kaukolämpöputkien vuotojen vuoksi. Kunnan teknisen johtajan Janne Koskenkorvan mukaan Loimua hoitaa ja huoltaa kaukolämpöverkkoa hyvin. ”Korjaushommat hoituvat kätevästi. Loimua hakee katutyöluvat kunnalta, ja saamme tiedotteen kaukolämmön katkosta tiettynä aikana. Ja katkon jälkeen lämmönjakelu jatkuu. Yhteistyö on ollut vaivatonta.” Pienissä kunnissa on tyypillistä, että tekninen toimi vastaa monista asioista ja tukipalveluista, jotta kuntalaiset ja eri toimialat pystyisivät tekemään omia tehtäviään. Teknisen toimen vastuulle kuuluvat kiinteistöjen lisäksi esimerkiksi ruoka- ja siivoustoimesta huolehtiminen, vesihuoltolaitos, liikenneväylät, puistot ja liikuntapaikat. Tekninen toimi myös vastaa rakennusvalvonnasta ja ympäristönsuojelusta. ”Työpäiväni voi olla millainen vain. Aamu näyttää, mitä päivä tuo. Työni on monesti tietyllä tavalla tulipalojen sammuttelua, asioiden priorisointia, johtamista ja organisointia. Kaukolämpöasioista ei onneksi tarvitse pahemmin huolehtia, sen hoitaa Loimua ja minä voin keskittyä muuhun.” Koulukeskuksen ilmanvaihtokonehuone. Tuloilmakone lämpenee kaukolämmöllä. Helppo ja huoleton kaukolämpö: Suomen yleisin ja suosituin lämmitysmuoto. Kehitetty kylmän ilmastomme vaativiin olosuhteisiin.Kaukolämpö on hyvin toimintavarma ja tasalaatuinen. Sitä on saatavilla kaikkina vuoden- ja vuorokaudenaikoina eikä katkoksia ole käytännössä koskaan.Ei polttoainevarastoja, lämpökattiloita eikä savupiippuja – kaukolämpöön tarvittavat laitteet vievät vain vähän tilaa.Alhaiset huolto- ja ylläpitokustannukset.Kaukolämmöllä lämmität sekä kodin että lämpimän käyttöveden.Paikallinen, energiatehokas ja ympäristöystävällinen lämmitysmuoto. Jo yli 90 prosenttia Loimuan kaukolämmöstä tuotetaan kotimaisilla, suureksi osaksi hiilidioksidineutraaleilla, puuperäisillä polttoaineilla.Loimuan kaukolämpöä on saatavilla Hämeessä, Keski-Suomessa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Heinolassa.Kiinnostuitko kaukolämmöstä? Lue lisää täältä.