Tekoja asiakasystävällisemmän lämmityksen puolesta

shutterstock_116526091_RGB_flat

Elenia Lämpö on rohkeasti uudistanut toimintaansa ja haluaa jatkaa tällä uusiutumisen polulla – asiakkaitaan entistä paremmin ja monipuolisemmin palvellen. Olemme päättäneet astua meille täysin uudelle ja entuudestaan vieraalle maaperälle, todellakin epämukavuusalueelle eli päätimme ryhtyä pitämään blogia. Tämän ensimmäisen blogijutun kirjoittaminen jännittää – eikä ihan vähän – mehän olemme rutinoituneita energian tuottajia ja sen jakelijoita. Rohkean uusiutumisen polulla siis jatkamme.

Me Elenia Lämmössä haluamme käydä aitoa vuoropuhelua asiakkaidemme sekä muiden sidosryhmiemme kanssa lämmitys- ja energia-asioista. Tulemme kirjoituksissamme tuomaan esille mm. lämmitysmarkkinoihin liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä sekä konkreettisia vinkkejä ja neuvoja asiakkaidemme arjen lämmitysasioihin. Voit myös halutessasi lähettää meille oman juttuvinkkisi.

Lämpöluotsi mukana asiakkaan arjessa

Lanseerasimme tänään uuden asiakkuuden hoitomallin – Elenia Lämpöluotsin. Haluamme, että palvelumme ovat asiakkaillamme entistä helpommin hyödynnettävissä ja käytettävissä. Lämpöluotsi tulee olemaan asiakkaidemme arjessa mukana ja apuna. Me teemme työmme huolella, jotta sinä voit nauttia lämmöstä huoletta.

Lämpimin terveisin
Janne Lamberg