Hämeenlinnan harvinaisen isosta verkostovuodosta – tilaa häiriötiedotteemme 17.2.2022 Hämeenlinnan kaukolämmön jakelussa oli laaja häiriö perjantaina 11.2.2022, joka vaikutti suureen osaan kaukolämpöasiakkaistamme. Lämmönjakelun häiriö johtui kaukolämpöputken äkillisestä rikkoontumisesta Keinusaarentiellä ja tämä aiheutti ison vuodon verkoston päälinjassa. Päälinjan tyhjenemisen johdosta paine laski koko kaukolämpöverkossa ja lämmöntuotanto Vanajan voimalaitoksella keskeytettiin hallitusti lyhyeksi aikaa, mikä on normaali varotoimenpide kyseisissä tilanteissa. Verkostovuoto paikannettiin melko nopeasti ja viallinen putkiosuus saatiin erotettua muusta verkostosta. Samalla koko verkko jaettiin pienempiin osiin, jotta lämmöntuotanto saataisiin varakäytössä olevien lämpökeskusten avulla käyntiin mahdollisimman nopeasti. Vuodon ollessa näin suuri, verkon täyttämisessä kesti edellä mainituista toimenpiteistä huolimatta useampi tunti. Varalämpökeskuksia ei voida käynnistää uudelleen ennen kuin verkostossa on riittävästi vettä. Lämmöntoimitus palautui asiakkaillemme Verkatehtaan aluetta lukuun ottamatta normaaliksi kaupungin itäpuolella n. klo 16.30 ja kaupungin keskustassa ja länsipuolella n. klo 20.30. Lopullisesti vuotokohta saatiin korjattua lauantaiaamuna. Olemme pahoillamme haitasta ja häiriöstä, jotka vuoto ja lämmönjakelun keskeytyminen aiheutti asiakkaillemme. Mitä tulemme tekemään Kaukolämpöverkostovaurioita voi syntyä monesta eri syystä, mutta yleisimpiä syitä on ulkopuolisen veden aiheuttama eroosio kaukolämmön teräsputkessa. Muita mahdollisia syitä on mekaaninen, lämpöliikkeistä aiheutuvat rasitukset, sekä harvemmin ulkopuolisen toimijan aiheuttamat vahingot, esimerkiksi putken kolhaiseminen kaivinkoneella. Kaukolämmön jakelun ja tuotannon tilaa seurataan keskusvalvomostamme ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Tällä valvonnalla verkostolla sekä tuotannossa työskentelevät henkilöt saavat välittömästi tiedon ilmenneistä häiriötilanteista. Kaukolämpöverkoston kunnosta saadaan tietoa automaattisten valvontalaitteiden avulla sekä säännöllisten huoltotoimenpiteiden yhteydessä. Valvontajärjestelmä auttaa seuraamaan verkoston olosuhteita ja paikallistamaan esimerkiksi kaukolämpövuotoja. Hämeenlinnan kaupunkialueella on noin 180 kilometriä kaukolämpöverkkoa ja verkoston uusimiseen käytetään vuosittain merkittävä määrä rahaa. Tulemme tulevan kesänä aikana uusimaan verkostoa nyt kyseessä olleen vuotokohdan alueella. Mistä tietoa häiriötilanteissa? Muistathan, että häiriötilanteista saat kätevimmin tietoa tekstiviestipalvelumme avulla tai nettisivuillamme osoitteesta www.elenia.st.generax.io/vikapalvelu Tekstiviestipalvelun voit tilata seuraavasti: Lähetä numeroon 050 902 4059 tekstiviestintä tiedot: Postinumerosi, katusi nimi ja talon numero eli osoite ilman rappua tai asuntoa. Esim. 13100 Vankanlähde 7